Sen lisäksi, että sana näyttää kiertävän työpaikoilla ja toreilla, on nyt myös ensimmäinen perinteinen valtamedia osoittanut kiinnostusta tätä hanketta kohtaan. Kyseessä on sanomalehti, joka tavoittaa päivittäin yli 300.000 ihmistä. Juttu ilmestyy toivottavasti ensi viikon tiistaina. En vielä mainitse lehteä nimeltä, sillä toistaiseksi painamatonta juttua on turha hehkutella etukäteen.
Myös yksi ilmaisjakelulehti on osoittanut kiinnostusta ja luvannut ottaa tänään yhteyttä. Toivotaan, että sekin poikii lisää huomiota hankkeelle. Siinä vaiheessa luulisi jo lahjoituksiakin tulevan, jos tuhannet ihmiset niitä odottaisivat. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Niille hyväntekijöille, jotka arastelevat tämän sivuston tarjoamaa näkyvyyttä, haluamme viestittää seuraavaa:
Tässä on mahdollisuus osallistua kampanjaan, jonka yhtenä kantavana ideana on se, että lahjoitukset poikivat lisää lahjoituksia. Lähes ainahan lahjoituksiin liittyy myös PR-ulottuvuus, eikä se tyttö tai poika, jonka lapsuuteen lahjoitus vaikuttaa positiivisesti, varmastikaan mieti mistä ne varat ovat tulleet. Uskallamme väittää, että yritys joka tekee lahjoituksen MLL:lle toimii viisaammin kuin yritys, joka vastaavassa tilanteessa antaa rahansa pikseleitä myyvälle yksityishenkilölle. Miksi maksaa yksityiselle tuotteesta, jonka tuotantokustannukset ovat lähellä nollaa, kun saman rahan voi antaa hyväntekeväisyyteen? Maailmasta ei ihan heti Internetin sivutila lopu ja silti löytyy edelleen yrityksiä, jotka ovat sitä valmiita ostamaan.
Lisäisin vielä, että yritysten ohella olisi hienoa nähdä myös erilaisten yhteisöjen, kuten koulujen tai koululuokkien, hankkivan keskuudessaan tarvittavan määrän lahjoituksia ja ilmoittamaan niistä meille, jolloin voisimme julkaista linkin koulun tai luokan omalle kotisivulle. Tämän areenan luonteeseen sopisi hyvin se, että ihmiset pääsisivät näkemään, mitä siellä kouluissa puuhataan.
Tässä vain joitakin ideoita. Kertokaa vapaasti, jos keksitte lisää!
EDIT: Haluamme nostaa vielä esiin pari edelliseen viestiimme tullutta nimetöntä kommenttia, jotka osoittavat hienoa osallistumista tähän yhteiseen hankkeeseen:
"Niin, yritysten on ikävä kyllä ajateltava ensin omaa imagoaan ja sen jälkeen vasta lapsia. Pitäisikö yritysten työntekijöiden ottaa ohjat käsiinsä ja kerätä lahjoitusrahat keskuudestaan kasaan?"
"Ainakin työntekijät voisivat mainostaa tätä omassa organisaatiossaan. Niin minä tein ja asia meni vakavaan harkintaan. Näistä asioista päättäminen toki kestää."